lauantai 3. joulukuuta 2011

Vapaa ja kerttis vs. kestovaippa hajutestiä..

Unikoulu on edennyt aika hyvin. No, vasta muutama päivä, mutta kuitenkin.
Perjantai iltana mummilla hoito meni hyvin ja vaikka mummilla nukkui ja autossa kotimatkalla nukkui ja vaikka isi sänkyyn laittaessa sanoikin, ettei tänään sitten väännetä, saat valvoo jos haluut, poju kävi pienen pehmoleluille höpöttelyn jälkeen omatoimisesti yksin nukkumaan! (tänään se ei menny niin hyvin..)

No, me päästiin syömään kaksin ravintolaan, vaikkei sekään tietenkään mutkattomasti mennyt.
Sitteri ja mummille kerttikset unohtui.
Laitoin korkkarit, teki kipeetä kävellä.
Ei varattu pöytää etukäteen -pikkujoulukausi..
Käveltiin Helsingin ydin keskustaa vajaa 2 h (niissä korkkareissa) läpi ennen kuin päädyttiin vakkaripaikkaan, josta on tullut vakkaripaikka vahingossa.

Meille luvattiin ehkä tunnin odottelu vapautuvaa pöytään, mutta ei kerenny aulabaarissa pitkin istua kun pöytä vapautui. Aloitettiin alkupaloilla. Miehelle etanoita ja mulle katkaravunpyrstöjä valkosipuliaolissa. Ja punaviiniä Ja patonkia. Voe elämä, kun oli hyvää. Kauhee arpominen oli mitä syödä. Kävin vessassa ennen ruuan tuloa ja mokoma ukko oli tilannut mulle toisen punkun. Pippuripihvini oli suussa sulavaa. Jälkiruokana oli suklaakakkua jätskillä ja suklaajätskiä suklaalla, suklaisesti. Tuli ihan kaamea ähky.
Taisi olla 2009 kun ollaan viimeeksi syöty täydellinen setti suomessa, muuten on joko ollu alkupala tai jälkkäri ja ei koskaan viiniä. Nyt oli, tosin ei pulloa niinkuin silloin, vaan mulle pari lasia.

Kotona meinas tulla yötämyöten siivoustressiä. Vieraita tulossa ja kaikkea.

Noh, pikkuherralle jäi mummilta kerttis yöksi. Onnea, onnea. Mies nyrpisteli ennen kun me ehdimme nukkumaan sitä ihan kauheeta hajua, vaikka sinne oli vaan tullut pieni pissa, jota ei uskallettu vaihtaa ettei herra herää.
Itse en jaksanut yöllä kuunnella kitinöitä ja ahdoin itseni lasten kerrossänkyyn.

Noh, sitten tähän hajuhajuun. Voin ihan rehellisesti kertoa, että parin päivän kestot avoimessa kasassa pesusoikossa ei ole mitään verrattuna yksi helvetin kerttis jossa on kaikki tavarat sisällä. Ei järki oikeen riitä selittämään sitä hajun eroa. Mitä helkkarin skeidaa noissa on sisällä??
Huomen aamuna saa vieraat nuuskaista aamutuimaan vähän hautuneita kestoja ja tuota kerttistä, jota ei tietysti ole ulos viety roskiin, koska meijen roskis ei ollu tänään vielä täynnä -eli ajatus siitä, miten loppupelissä kerttisvaippojen kanssa mennään, eli viedään kun muut roskat viedään.

Oon muuten jännittänyt koko ajan milloin joku valittaa taloyhtiössä vaippojen kuivauksesta yhteisissä tiloissa. En nimittäin usko, että moni osaa ajatella sitä kuinka monta kiloa kuussa meiltä vauvan ja yökastelijan kanssa tulisi kuussa vaippakamaa tuonne roskikseen. Voihan se olla jollekkin ongelma ja epämiellyttävä asia. Vaikka ei sen kummosempaa olekkaan pesun jälkeen kun vaikka rankasti hikoilevan urheilijan vaatteet.

Uuh, kello on puolen yön ja jee, mulla on pyykit pyykkituvalla. Ja se oli taas täynnä, niin ainoastaan yksi harso oli 5h aikana kuivunut...
Meillä olisi huomenna tarkoitus nauttia voileipäkakkua pulivuotisten kunniaksi ja jos vaikka ns. kummikummitukset saisi vihdoin kasaan. Meinaan olla kamalan katala ihminen asian suhteen. Ärsyttää se tavanomainen vouhotus, kuhan on vaan sellasia ihmisiä joita näkee ja joita voi sitten sanoa sisaruksille omiksi kummeikseen, kun niillä muillakin on.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti