Vihaan pyykkäämistä..

Luvassa erittäin katkeroitunutta tekstiä, erittäin paljon.

Vihaan pyykin pesemistä, vihaan naapureita, vihaan ihan kaikkea. Vihaan näitä helvetillisiä päivä, jolloin saa olla koko saatanan päivän, joka helvetin vaipan, joka perkeleen syötön yksin. Puhumattakaan siitä, että saa ihan itse valvoa yöt saamatta nukkua päivälläkään. Alkaa purkautua ystävämme raivo ulos. Ihan pikkusen vaan. Eihän tässä mitään, jos ei tietäisi muista mahdollisuuksista.

Kun väsyttää ja vituttaa, sitä miettii millaisia kivoja asioita elämä sisältää. Köyhä elämä sisältää, sillä tälläkään erää ei oikein selvyyttä ole, millä helkkarilla sitä sitten joulua vietetään ja onko koskaan mahdollisuutta saada sänkyä, joka olisi niinsanotusti ehjä. Monella kun on vierasvarakin parempi kun meillä, se missä nukutaan joka yö.

Eniten nyt, niinkuin usein muulloinkin rassaa pyykipesu. Sehän on ihan kivaa hommaa sinäänsä, mikäs siinä puuhaillessa, mutta A) meillä on hyvin pieni kone ja sekin on saatu kone, ei ostettu. Edellinen hajosi, joka ois pyörittänyt enemmän pyykkiä kerrallaan. B) Meillä ei ole kuivausrumpua. Sitä, mitä olen halunnut jo kauan. Sitä, millä saataisi tätä törkeää pölyn määrää vähäisemmäksi, sitä millä säästettäisiin useita tunteja ja vielä enemmän hermoja, sillä joku vitun idiootti on keksinyt että hääpäs varailee nyt sitä kuivaushuonetta keskellä viikkoa -vaikkei siellä aiemmin ollut tapahtumia kuin viikonloppuisin. No haistakaa kukkanen jokaikinen, mä alan pestä myös viikonloppuisin ja katotaan kuka kerkee eka. Ihan v***n sama. C) ei ole aikaa. Pitää olla siellä, täällä tuolla. Yritä jumalauta mennä suihkuun jos muksu on nukkumassa. Aivan varmasti juuri kun hoitoaineen tai parhaallaan shamppoon saa päähän se alkaa huutamaan kuin joku yrittäis sitä mukaansa kaapata. Joka välissä on jotain, mitä pitää tehdä. Parhaillaan on ruokailuastiat pöydästä siivottavana. Kaikki, minkä tekemisen jättää samantien tekemättä kasautuu parhaillaan useita päiviä vieväksi projektiksi.Mikä helvetin pakko se on mun olla kokoajan tekemässä jotain? Ei mulla jumalauta ole sitä omaa aikaa sulkea kaikkea ympäristöstä pois ja tahkoa vaikka jotain peliä. Enkä mä ole ainut aikuinen täällä ja nelivuotiaalle riittää, että se siivoaa iltaisin huoneensa.

Sitten päästäänkin siihen kivaan, mikä rassaa. Kun ei ole aikaa ja kaikki kokoajan kaatuu niskaan ja on tiukkaa ja ei pysty hankkimaan kunnon konesysteemiä niin voidaan sitten hommata pelikone. Omapahan on jokaisen aikuisen asiansa, mitä hommailee ja omapahan on murheensa, jos on sitten vähän kireämpää tunnelmaa, kun ajankohta on mitä huonoin ja ehkä kotiin olisi jotain tarpeellisempaakin tarpeessa. Mutta ei. Se on se pakkosaada. Kun aikaakin on niin suunnattoman paljon. Puretaan nyt Sievisen Paulan tapaan tuntoja oikeen kunnolla nettiin. Olisi ne hetket jotka vähäiset saisi nukkua aamusta, kun olisi toinen aikuinen paikalla v***sti antosempia ja hyödyllesempiä jos vaikka pidettäisiin se ovi kiinni. Turhat valot poissa. Meillä on vaunut ja olen herkänunen kruunaamaton kuningatar niin ei sitä vauvaa kannata makkariin nukkumaan tuoda. Eikä se ole kiva herätä siihen, että vauva kiukkuaa kun on nälkä, vaippa, seura kun sitten tahkotaan sitä pelikonetta.

Ärsyttää.

Univelkaa on.

Ärsyttää lisää.

Kurkussa mättää jokin ja torstaina varmaan saa tietää onko siihen olemassa jotain lääkettä.

Tekee mieli heitellä kestot parvekkeelta alas, antaa herralle vihko missä kaikkien hankintahinnat on ja kertoa, ettei enään jaksa tätä pyykkäyshelvettiä ja samalla karsia 70% talon vaatteista uffille, niin ei jumalavita tarttee olla kokoajan pyykkäämässä.


Vihaan, pyykkäämistä.
Ja vähiä unia.
Ja sitä, kun ei ole AIKAA.

Onnea niille kaikille, joilla on sukua ja perhettä ja läheisiä ja vauvavapaata ja ehkä jopa parisuhteelle aikaa.
Täällä sitä ei ole ja nyt mennään kuitenkin ajatuksella, että koittaa kestää, koittaa kestää. Totuus on kuitenkin se, että aikoina yh oli aikaa itselleenkin ja rauhaa välillä.

Ja iloisesti totean, että tekee mieli myydä vaipat pois.
Se menee ohi ja sitä rataa, mutta nyt kuten huomaatte, V****taa ja paljon.

Hyvää yötä.

Ja Terolle. Tapiiri ja Muurahaiskarhu ei ole sama elukka.

Palataaksemme vielä hiukan, kun yllättäen pääsen TAAS kusseen rutiinin ja sitä myöten unirytmin kanssa valvomaan hämmentyneen ja stressaantuneen vauvan kanssa YKSIN. Olin tässä alkuvuodesta asti artikuloinut kylpylähotellireissusta tälle syksylle. Ihan varmasti kaikin puolin järkevin tavoin olen tuonnut sen esille, puhunut siitä paljon. Ja korostanut kuinka tärkeää se olisi minulle.
Seuraavan kerran kun siitä joskus puhun, se tuskin on rakentavaa ja sivistynyttä. Se oli vain minulle tärkeää. Ehkäpä menen sinne vähän toisenlaisella kokoonpanolla, sieppaa nyt niin paljon.

Montakohan viikkoa tai kuukautta tätä jaksaa katella. Tuntuu, ettei mikään koskaan ole hyvin ja hermot on kokoajan lopussa. Äsken, muutamia minuutteja vaille puolen yön sain hermostuneen pojan nukahtamaan syliin, olemaan rento ja rauhalline. Mutta annas olla kun sänkyyn päästiin. Hyvästi vaan tääkin yö, HYVÄSTI. Mitäpä sitä panadolia ja panacodia enempää tarviikaan saavuttaakseen taas täyden pelikunnon. Ei mitään.

Kyllä sen taitaa idiooteinkin älykääpiö jotenkin tajuta, että nukkumattomuus vie ennenkaikkea ihmiseltä mielenterveyden. Mutta samapa tuo....ihan kun sitä joskus olisi ollut.

Oma-aika tänään 0. yhtäjaksoinen uni ei edes 2 tuntia ties kuinka pitkään aikaan.
Loppua ei näy tähän, loppu näkyy kyllä kaikelle muulle, jos tämä jatkuva haistapaskaolo ei lopu.